Julkaistu 19.1.2021

Mitä tarkoittaa ympärisäteilevä 5G tai 4G -antenni?

Ympärisäteilevästä 5G/4G-antennista on paljon hyötyä kaupungeissa kun tukiasemia on paljon ja signaali voi tulla monestakin eri suunnasta. Ympärisäteilevä antenni on myös asentajaystävällinen, sillä sille ei tarvitse tehdä suuntausta lainkaan.

Ulos asennettu 5G- tai 4G-lisäantenni parantaa mobiilinetin toimivuutta. Syynä huonoon toimivuuteen voivat olla esimerkiksi mobiilitukiaseman sijainti, ympäröivät rakennukset ja sisätiloissa asunnon rakennusmateriaalit, kuten selektiiviset ikkunat. Lisäantenni korjaa nämä ongelmat.

Ympärisäteilevän ja suuntaavan antennin suuntakuvio

Ympärisäteilevän antennin suuntakuvio ulottuu tasaisesti jokaiseen ilmansuuntaan ympyrän muotoisesti. Suunta-antennin suuntakuvio on huomattavasti pienempi, antennin suuntaavuudesta riippuen se voi olla todella kapea.

Ympärisäteilevä antenni sopii erityisesti taajamiin

Taajamassa signaali voi tulla monesta suunnasta

Taajamissa ympärisäteilevä antenni toimii erityisen hyvin, koska tukiasemia voi pienelläkin alueella olla useita. Ympärisäteilevä antenni ei ole niin herkkä maastoesteistä tai rakennuksista aiheutuville häiriöille. Ympärisäteilevä antenni on  myös hyvä vastaanotettaessa monesta suunnasta tulevia lähetyksiä.

Näin suuntaat ympärisäteilevän 4G-antennin

Asennus on helppoa. Ympärisäteilevää antennia ei tarvitse suunnata, vaan se poimii näppärästi tulevat signaalit monesta eri suunnasta ja useammalta operaattorilta. Tämän ominaisuuden vuoksi ne ovat suosittuja myös väestönsuojissa käytettävissä passiivitoistinratkaisuissa.

Nosta 4G-antenni katolle

Paras paikka ympärisäteilevälle antennille on katolla

Ympärisäteilevä antenni kannattaa asentaa mahdollisimman korkealle. Antennin koko kapasiteetti saadaan käyttöön, kun se asennetaan esteettömään paikkaan katon harjan yläpuolelle. Näin tukiaseman ja antennin väliin jää mahdollisimman vähän signaalia vaimentavia esteitä.

Suuntakuvio pienenee ja antennin tarjoama hyöty vähenee, jos ympärisäteilevä antenni asennetaan parvekkeen kaiteeseen tai seinälle kuten kuvan vasemmanpuoleisessa talossa. Antenni täytyy tällöin saada 20-30 cm etäisyydelle rakenteista, jotta ne eivät häiritsisi antennin toimintaa. Tarkoitukseen sopivia kiinnikkeitä löytyy niin seinäasennukseen T7393 kuin parvekkeelle MAL30A.

Finnsat ympärisäteilevät antennit 4G- ja 5G-signaaleille

Finnsat valmistaa 5G- ja 4G-antenneja Suomen olosuhteisiin lähes 50 vuoden kokemuksella. Finnsat FS3000 on ympärisäteilevä 4G LTE ulkoantenni. Finnsat FS1500 ja FS3500 antennit toimivat sekä 4G että 5G taajuuksilla.

Lisätietoja antenneista

Mikäli haluat tietää lisää LTE-yhteyden parantamisesta ja nettiyhteyden jakamisesta kotiin, mökille tai terassille, niin asiantuntijamme auttavat tutussa numerossa 0207 420 111.

Ilpo Lyra

Puhelin: 0207 420 115
ilpo.lyra@finnsat.fi

Jarmo Tulimäki

Puhelin: 0207 420 128
jarmo.tulimaki@finnsat.fi

Jani Paananen

Puhelin: 0207 420 136
jani.paananen@finnsat.fi

Lisää aiheesta

Mikä on VESA? Miten tiedät, onko televisiossasi sellainen?

VESA on standardi, jonka avulla näyttö ja jalusta löytävät toisensa.
27.7.2022
/Esitystekniikka

Promax-mittalaitteet kalibroidaan ja huolletaan Suomessa

Milloin viimeksi kalibroit Promax-laitteesi? Se pitäisi tehdä vuosittain tulosten oikeellisuuden varmistamiseksi. Onneksi toimenpide suoritetaan näppärästi meillä Seinäjoella.
19.7.2022
/Mittalaitteet

Wi-Tekin WI-POE21E-O PoE Extender tuo verkon ja virran koululiikunta- ja virkistyspaikkojen valvontakameroille

PoE extender (laajennin) asetetaan internet-laitteen ja toisen laitteen, esimerkiksi valvontakameran väliin tuomaan internet-yhteyden ja verkkovirtaa. Ulkoista virtalähdettä ja lisäkaapelointia ei tarvita.
15.7.2022
/Tietoverkot

Ei enää läjää kaukosäätimiä sohvapöydällä – WOOXin Wi-Fi-ohjattava infrapunalähetin muuttaa älypuhelimen yleiskaukosäätimeksi

Älykäs kaukosäädin tänä kesänä vaikkapa ilmastointilaitteeseen! USB-virralla toimivaan Smart Universal IR -lähettimeen voi liittää kaikki kodin kaukosäätimet. WOOX Home -sovelluksella laitteiden hallinta onnistuu etänäkin.
7.7.2022
/Älykoti

Finnsat on Luotettava kumppani

Finnsat on mukana Suomen Tilaajavastuu Oy:n Luotettava Kumppani ohjelmassa. Luotettava Kumppani -jäsenyys kertoo, että hoidamme asiat avoimesti ja että lakisääteiset velvoitteet ovat ajan tasalla.
29.6.2022
/Yritys

Catline TVB-02:lla televisio näkyy ilman antennikaapelointia

Macab Catline on järjestelmä, joka mahdollistaa TV-vastaanoton dataverkossa.
17.6.2022
/TV-verkot

Finnsat-antennin avulla etätyöskentelet mökillä 4G:n varassa

Moni haluaa tehdä töitä etänä kesämökiltä, mutta mökki on usein kaukana verkko-operaattoreiden tukiasemista. Apua tarjoaa Finnsat-antenni, joka tehostaa LTE (4G) -verkon kuuluvuutta.
15.6.2022
/Mobiilinetti

UNV-valvontakamerat ovat EZView-sovelluksessa aina käden ulottuvilla

UNV-kameroiden hallinta onnistuu myös älypuhelimella tai tabletilla EZView-sovelluksessa. Sovelluksen avulla älylaitteen voi asettaa hälyttämään tapahtumista, ja sekä kameroiden live-näkymä että tallenteet ovat katsottavissa mistä vain.
9.6.2022
/Kameravalvonta

Nauti kesästä - WOOX-R7060-kasteluohjain mahdollistaa huolettomamman puutarhanhoidon

WOOX Home -tuoteperheestä löytyy nyt myös Smart Garden -kastelunhallintalaite, jota voi ohjata sovelluksen avulla. Sen ansiosta puutarhan kastelutoimet tai vaikka eläinten juottamisen voi automatisoida.
24.5.2022
/Älykoti

Promax Ranger -mittari on broadcast-ammattilaisen "linkkuveitsi"

Promax Ranger -mittari on monipuolinen työväline, jolla onnistuu niin laitteiden käyttöönotto, valvonta kuin vianetsintäkin.
17.5.2022
/Mittalaitteet

Erardin Nextia-pöytätelineellä optimoit työympäristösi - näyttö aina sopivan etäisyyden päässä

Nextia-telineessä näyttö on aina sopivalla korkeudella ja päätetyöskentely on ergonomista. Muotoilu on taattua Erard-laatua.
11.5.2022
/Esitystekniikka

Suosittu VSS-paketti väestönsuojatiloihin

Pelastuslain mukaan väestönsuojassa tulee olla matkaviestimen käytön mahdollistava tekninen järjestelmä. Määräykset täyttävä järjestelmä saadaan helposti toteutettua asentamalla Finnsat FS1000-N antenni väestönsuojaan, ympärisäteilevän FS3000 antennin ulos ja näiden väliin sopivan pituinen matalahäviöinen FSxxNN -kaapeli.
4.5.2022
/Mobiilinetti

LePo Isännöinnin uudet tilat täydentyivät helppokäyttöisellä videoneuvottelutekniikalla – yhtiökokoukset voi pitää etänäkin

Finnsat auttoi LePo Isännöintiä videoneuvottelulaitteen valinnassa. Taloyhtiön kokousten pitämisessä helppokäyttöinen tekniikka on valttia, kuvan ja äänen laadusta tinkimättä.
2.5.2022
/Esitystekniikka

IoT-Unear A30 -neuvotteluhuonekameralla etäkokoukset sujuvat ongelmitta

UNV:n Unear A30 -neuvotteluhuonekamera on kompakti all-in-one -laite, joka sisältää sekä kameran, mikrofonin että kaiuttimen. Älyominaisuudet parantavat automaattisesti kuvaa ja ääntä.
19.4.2022
/Esitystekniikka

Finnsat FS1500 -antennilla saat nopeamman netin kuin naapurilla

Taajama-alueella on monia 4G-yhteyttä heikentäviä esteitä. Ympärisäteilevä Finnsat FS1500-lisäantenni on VIP-kortti, jonka avulla saat mobiilitukiasemalta paremman yhteyden.
4.4.2022
/Mobiilinetti

Älypaperi-näytöt hakevat varaustiedot nyt myös Wilman pilviversiosta

Älypaperi opastaa koulussa oikeaan luokkaan Wilman aikatauluilla. Finnsatin järjestelmienvälinen adapteri hakee tiedot Wilman uudesta pilviversiosta, muuntaa ne iCal-tiedostoiksi, ja tuo ne Älypaperi-serverille tutussa muodossa.
29.3.2022
/Esitystekniikka

UNV:n monipuolinen valvontateknologia – älykästä tunnistusta ja vähemmän vääriä hälytyksiä

UNV:n tuotevalikoimasta löydät kaiken tarvittavan tehokkaaseen kameravalvontaan. Älykäs valvontateknologia vähentää vääriä hälytyksiä, tunnistaa kohteita ja luokittelee niitä. Tämän ansiosta pysyt aina ajan tasalla.
24.3.2022
/Kameravalvonta

Päivitetty sähköasentajan antennitesteri FP-120T2C entistäkin vaivattomampaan TV-antennien suuntaukseen

Asiakaspalautteen pohjalta uudistettu Finnsat FP-120T2C -antennitesteri on nyt entistäkin kätevämpi työkalu TV-antennien suuntaukseen ja kaapeliverkon testaukseen. Laite osaa DVB-T, DVB-T2 ja DVB-C signaalit ja suomen kielen.
22.3.2022
/Mittalaitteet

Finnsat ponkaisee mukaan IP-kameroiden markkinoille

Finnsat Oy ja UNV Digital Technologies ovat solmineet Suomea koskevan videovalvontatuotteiden jakelusopimuksen. UNV:n laajasta kameravalikoimasta löytyvät oikeat tuotteet kotikäytöstä teollisuuden vaativimpiin sovelluksiin. UNV:n tuotteissa yhdistyvät edistyksellisyys ja edullinen hintataso.
17.3.2022
/Kameravalvonta

WOOX Homen LED-filamenttilamput yhdistävät vanhan ajan tunnelman ja nykyaikaisen teknologian

WOOX Homen tuotevalikoimasta löytyvät nyt myös älykkäät LED-filamenttilamput, joiden kodikas valaistus on säädeltävissä sovelluksen avulla.
3.3.2022
/Älykoti

Digita ottaa käyttöön helmikuussa Kemin keskustaan uuden täytelähettimen ja uusii Tervolan lähettimet

Digita ryhtyy uusimaan Kemin TV-lähettimiä korjatakseen alueen näkyvyysongelmia – kotitalouksien antennit tulee suunnata uudelleen. Jos antenni uusitaan suuntaamisen yhteydessä, niin paras vaihtoehto on Televes Ellipse älyantenni.
17.2.2022
/TV-verkot

Miten Wi-Fi saadaan kantamaan sähköauton latauspisteelle saakka?

Sähköauton latauspisteen seurantalaitteet vaativat Wi-Fi-yhteyden toimiakseen. Entä jos Wi-Fin kantama ei riitä ulos? Tässä kolme tapaa saada Wi-Fi yhteys sähköauton latauspisteelle.
3.2.2022
/Tietoverkot

TV5 tuo olympialaiset antenniverkkoon HD-laadulla koko Suomessa

Pekingin talviolympialaiset näkyvät TV5-kanavalla HD-laadulla koko Suomessa 2.–20. helmikuuta AntenniTV-verkon kanavapaikalla 27. Antenniverkon TV-kanavat saa parhaiten näkyviin Televes Ellipse älyantennilla.
1.2.2022
/TV-verkot

PoE-tekniikka apuna valvontakameroiden asentamisessa ja hallinnassa

Nykyisissä valvontakamerajärjestelmissä saattaa olla jopa kymmeniä kameroita. PoE-tekniikan avulla vähennät vedettävien kaapeleiden määrää ja hallitset kameroitasi helposti.
21.1.2022
/Tietoverkot

Finnsat on nyt NSS Sähkösuunnittelijat ry:n yhteistoimintajäsen

Sähkösuunnittelun piiriin kuuluvien järjestelmien määrä kasvaa. Tuotepuolella tapahtuu voimakasta teknologista kehitystä. Finnsat vastaa sähkösuunnittelijoiden tarpeeseen ajantasaiselle tuotedatalle liittymällä NSS Sähkösuunnittelijat ry:n yhteistoimintajäseneksi.
16.12.2021
/Yritys

Glory Starin TAURI-koronapassilukija tekee poikkeusaikojen yleisötilaisuuksista turvallisempia

Glory Starin TAURI Digital Covid-19 Vaccine Record Verify -lukijalla tarkistat asiakkaidesi koronapassin tiedot automaattisesti ja nopeasti niin messuilla kuin ravintolassakin. Järjestä tapahtuma turvallisesti TAURI-lukijan avulla.
25.11.2021
/Esitystekniikka

Promax Ranger Neo -analysaattori nyt CCTV-hallintaominaisuudella

Promax Ranger Neo -mittalaitteet tunnetaan monipuolisista ominaisuuksistaan. Nyt analysaattoria voi käyttää myös CCTV-hallintaan.
25.10.2021
/Mittalaitteet

Wi-Tek PoE-kytkimet syöttävät virtaa ja tarkan ajan M-talon sadoille kelloille

Julkisissa rakennuksissa on yleensä satoja kelloja. Kävijöitä ja talon väkeä hämmentää, jos kellot näyttävät toisistaan poikkeavaa aikaa. Kellot saadaan näyttämään samaa aikaa GPS-tahdistuksella ja toimivalla lähiverkolla. Wi-Tek on luotettava valinta nopean lähiverkon rakentamiseen.
12.10.2021
/Tietoverkot

Digitaalinen rapputaulu tuo taloyhtiön pelastussuunnitelman kaikkien näkyville rappukäytävään

Pelastussuunnitelman avulla taloyhtiön asukas voi varautua mahdollisiin vaaratilanteisiin ja oppia toimimaan niissä oikein. Pelastussuunnitelma on sijoitettava mahdollisimman näkyville, joten Finnsatin Rapputaulu on sille oiva alusta.
5.10.2021
/Esitystekniikka

Scotchlok™ on nyt Presslok™. Uusi nimi, sama taattu laatu.

Nutipää. Geeliliitin. Kalansilmä. Rakkaalla Scotchlok™-liittimellä on monta nimeä. Virallinen nimi on nykyään kuitenkin Presslok™. Uudesta nimestä huolimatta sama taattu laatu on säilynyt,
27.9.2021
/Tietoverkot

Selaa tuoteryhmiä

Oma tili

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitusmaksut 20.4.2016 alkaen:
  • Yli 1,00€ verkkokauppa tilaukset toimitamme ilman toimitusmaksua
  • Kaikki summat alv 0%.
    Maksuehto: Tiliasiakkaille 14 pv netto.
    Viivästyskorko: korkolain mukainen.
    Vakuutukset: Vahinkotapauksissa ota yhteys 0207 420 100.
    Muistutukset: Toimitusta tai laskua koskevat kahdeksan (8) päivää niiden saapumisesta.
    Palautukset: Huomautusaika on kahdeksan (8) päivää. Palautusta (virheetön tavara) ei voi tehdä ilman tavarantoimittajan lupaa. Hyvitys on -20% laskutetusta hinnasta. Mikäli tuote ei ole ehjässä alkuperäispakkauksessa, ei palautusta hyväksytä. Erikoistilauksia ei voida palauttaa, mikäli toimitus on ollut asiakkaan tilauksen mukainen. Palautusrahdin maksaa asiakas. Lainaksi lähetetyt tuotteet veloitetaan normaalisti, ellei niitä palauteta virheettöminä ilman asiakkaan tuotteeseen tekemiä merkintöjä. Palautusluettelo sisältää palautuksen hyväksyjän nimen, palautuksen syyn, palautuksen määrän ja toimituspäivän.
    Muutokset: Pidätämme oikeuden hintoja ja laitteita koskeviin muutoksiin. Kaikki tiedot perustuvat hinnaston tekohetkellä käytössä oleviin tietoihin.
    Takuu: 12-24 kk. Takuu korvaa ainoastaan laitteen korjauksen, ei välillisiä kustannuksia. Laitteen vaihtamiseen liittyvät kustannukset eivät kuulu takuun piiriin.
Sivutolla käytetään evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseksi ja toiminnallisuuksien varmistamiseen. Lue lisää yksityisyydensuojasta
Asia selvä