Smart-Way-kanavajärjestelmän avulla kaapelit tuodaan helposti sinne missä niitä tarvitaan. Johdot kulkevat helposti pitkin työskentelytilojen lattioita, mutta niihin ei silti kompastu.
Elämme varovaisuuden aikaa. Vaikka opiskelijat ja työntekijät alkavatkin vähitellen palata lähityöpisteilleen, vieri vieressä työskentelyä ei silti suositella. Jokaisessa luokkahuoneessa ja toimistoympäristössä on voitava pitää riittävää etäisyyttä.
Samaan aikaan on kuitenkin huolehdittava, että kaikkien työskentelijöiden on mahdollista käyttää helposti laitteitaan.
Eri johtojen ja kaapeleiden on nyt siis kuljettava vaivattomasti pitkin työpisteitä ja löydettävä tiensä myös paikkoihin, joissa yhteyksiä ei aiemmin ole ollut.
Ratkaisun tarjoaa FSR:n Smart-Way. Smart-Way on kanavajärjestelmä, joka on helposti asennettavissa joko suoraan minkä tahansa lattiamateriaalin päälle tai upotettavissa reunusten avulla esimerkiksi mattoon, laminaattiin tai parkettiin.
Kanavajärjestelmällä kaapelit voi viedä lattian poikki juuri sinne missä niitä tarvitaan. Kaapelit saa samalla tyylikkäästi piiloon, eivätkä ne ole tiellä – Smart-Way-lattiakanavan korkeus on vain n. 1,5 cm.
Rungossa on eritellyt kanavat sähkö-, tietoverkko- ja AV-kaapeleille, jolloin ne saadaan eroteltua. Näin ehkäistään samalla myös mahdollisia häiriöitä.
FSR:n Smart-Way-tuotteet sopivat mainiosti niin toimistoihin, neuvottelutiloihin kuin luokkahuoneisiinkin – kaikkiin tiloihin, missä johdot halutaan pitää turvallisesti poissa näkyviltä.
Thomas Salmenoja
AV-ratkaisut, tuotepäällikkö
0207 420 121
thomas.salmenoja@finnsat.fi